Suomen romaniväestö; nuoret sekä aikuiset, joilla on tarve ja /tai halu edistää koulutuspolkuaan - koulutuspolkuja, erityisesti nivelvaiheissa, edistäviä malleja ja käytäntöjä. Osallisuuden edistämisen käytäntöjä.
Ohjausta antava henkilöstö - malleja ohjaustyötä tekevien käyttöön sekä tietoa romanikulttuurista ja sen vaikutuksista koulutukseen ja osallisuuteen.
Viranomaiset ja päättäjät - tietoa romanikulttuurista ja sen vaikutuksista koulutukseen ja osallisuuteen.
Muut toimijat sekä suuri yleisö - tietoa romanikulttuurista ja sen vaikutuksista koulutukseen ja osallisuuteen.
Koulutuksen kautta yhä paremmin kiinni yhteiskuntaan ja työelämään
Tšetanes naal – koulutuspoluilla -hankkeessa edistetään romaniväestön yhdenvertaisuutta, osallistumismahdollisuuksia sekä hyvinvointia. Tarkoituksena on madaltaa romanien koulutuspoluilla esiintyviä esteitä ja helpottaa siten heidän työllistymismahdollisuuksiaan.
Hankkeen aikana työskennellään yksilöllisesti sellaisten nuorten ja aikuisten romanien kanssa, jotka tarvitsevat tukea koulutuspolullaan. Samalla tarjotaan opettajille ja ohjaajille sekä viranomaisille ja päättäjille mahdollisuuksia kasvattaa osaamistaan romanikulttuuriin ja romaneiden koulutukseen liittyvissä asioissa. Tavoitteena on vahvistaa eri toimijoiden välistä yhteistyötä ja varmistaa romaniväestön erityistarpeitten huomioiminen, kun koulutusta suunnitellaan, kehitetään, tarjotaan ja toteutetaan.
Tšetanes naal – koulutuspoluilla -hanke toteutetaan Euroopan Sosiaalirahaston (ESR) varoilla. Rahoittajana toimii Opetus- ja kulttuuriministeriö/Pohjois-Pohjanmaan Elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus. Hanke sisältyy laajempaan Opetus- ja kulttuuriministeriön Osuvaa osaamista -toimenpidekokonaisuuden Sujuvat siirtymät -osioon. Toimenpidekokonaisuuden tavoitteisiin sisältyvät laajasti koulutuskysymykset, muun muassa koulutuksen kehittäminen yhdessä koulutuksen järjestäjien kanssa sekä työelämään pääsyä nopeuttavien polkujen luominen.
Tšetanes naal – koulutuspoluilla -hanke on valtakunnallinen. Sen päätoteuttaja ja hankkeen koordinoija on Diakonia-ammattikorkeakoulu. Osatoteuttajia ovat Suomen Romanifoorumi ry, Helsingin, Tampereen ja Salon kaupungit, Helsingin Diakonissalaitos/Vamos, Seurakuntaopisto sekä Otavan opisto.
Projektipäällikkö Mari Rask
p. 050 512 8260
mari.rask@diak.fi
Projektipäällikkö Mari Rask
p. 050 512 8260
mari.rask@diak.fi
www.romanienosallisuus.diak.fi
www.facebook.com/romanienosallisuus
Hankkeeseen liitetyt hyvät käytännöt
Hankkeeseen liitetyt mallit
Ei näytettävää sisältöä.