Hankkeen varsinaisena kohderyhmänä on oppilaitosten henkilöstö ja opiskelijahuollon palvelut. Ne ovat vahvasti
mukana pudokkuuden ehkäisyn ja läpäisyn tehostamisen toimintamallin kehittämisessä ja toteuttamisessa. Hankkeen
päätyttyä kehitetyt mallit jäävät oppilaitosten käyttöön. Hankkeen välillisenä kohderyhmänä ovat oppilaitosten pääasiassa täysi-ikäiset alle 30-vuotiaat nuoret, joiden opinnot ovat vaarassa keskeytyä tai jo keskeytyneet. Lisäksi hankkeen toiminta palvelee kaikkia opiskelijoita ennaltaehkäisevästi siten, että opiskelijaryhmät pääsevät tarpeidensa mukaan valmennuksen ja toimintamallin piiriin.
Hankkeen tavoitteena on oppilaitosten henkilöstön valmiuksien lisääminen ja uudenlaisen toimintakulttuurin rakentaminen opintojen keskeyttämisten vähtämiseksi sekä sujuvien siirtymien lisäämiseksi. Hanke rakentaa oppilaitosten ja Vamos palveluiden yhteistoiminnassa toimintamallin, jossa oppilaitoksen toimintatavat muuttuvat opiskelijalähtöisemmiksi ja yksikölliset tarpeet paremmin huomioiviksi. Hanke tunnistaa koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle jäämisen riskissä olevien tai jo ulkopuolelle jääneiden tarpeet varhaisessa vaiheessa ja toteuttaa kehittämispilotteja oppilaitoksen henkilöstön ja opiskelijahuollon kanssa. Piloteissa mallinnetaan negatiivisten erojen vähentämistä ja opintojen läpäisyn tehostamista. Tuki voi toteutua intensiivisenä yksilövalmennuksena opiskelun rinnalla tai opiskeluryhmässä. Hankkeessa kehitettävät vaikuttavuusmallinnukset ja niiden vertailu oppilaitosten välillä ovat antaneet relevanttia tietoa vaikuttavien ja tulosperusteisten palvelukokonaisuuksien rakentamiselle syrjäytymisvaarassa oleville nuorille. Hankkeen myötä oppilaitokset kykenevät paremmin tukemaan koulutuksessa olevia nuoria suorittamaan opintonsa päätökseen, siirtymään kohti työelämää tai jatko-opintoja sekä saattaa jo pudonneita opiskelijoita takaisin opintoihin. Hankkeessa mallinnetaan ja juurrutetaan oppilaitosten ja muiden toimijoiden väliset keskeytyksiä ja negatiivisia eroja ehkäisevät toimintamallit ja luodaan linkki nuorten tarvitsemiin sosiaali- ja terveyspalveluihin sekä jatkopolkujen rakentumista tukeviin rakenteisiin (esim. Ohjaamot ja ohjaamotyyppiset toimintamallit). Samalla monialainen yhteistyö rakentaa uutta, opiskelijalähtöisempää toimintakulttuuria.
Eveliina Rantanen
projektipäällikkö
eveliina.rantanen@hdl.fi
puh. 050 3279922
Hanna Kivinen-Inkinen
hankekoordinaattori
hanna.kivinen-inkinen@hdl.fi
puh. 050 302 7979
Osatoteuttajina Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia, Suomen Diakoniaopisto ja Turun ammatti-instituutti


