Mentoritoimintaa on järjestetty Oulun Diakonia-ammattikorkeakoulussa (Diak), Oulun seudun ammattiopiston sosiaali- ja terveysalan Kontinkankaan yksikössä (OSAO) ja Suomen diakoniaopistossa (SDO). Mentoritoiminnassa suomen kieliset mentorit toimivat mentoroitavien tukena. Molemmat, sekä mentorit että mentoroitavat, ovat opiskelijoita.
Opiskelijamentorikoordinaattori on haastatellut kaikki mentorit ja mentoroitavat ja muodostanut haastattelujen perusteella mentoriparin. Mentoripari ja opiskelijamentorikoordinaattori ovat tavanneet keskenään ja opiskelijamentorikoordinaattori on kertonut mentoroinnin tarkoituksesta. Mentoripari on tutustunut toisiinsa ja mentoroitava on kertonut millaista tukea opiskeluunsa tarvitsee. Pääpaino on ollut suomen kielen oppimisessa ja sen kehittymisessä. Mentorointi tapahtuu aina suomen kielellä. Opiskeluiden tukemisen lisäksi mentoroitava on voinut pyytää apua esim. erilaisten viranomaispaperien täyttämiseen ja tukea pääsykokeeseen lukemiseen.
Mentoriparit ovat muodostuneet seuraavasti: mentoroitava on ollut Diakin sosionomi- tai sairaanhoitajaopiskelija ja mentoroitava on ollut SDO:n maahanmuuttajataustainen tai romanitaustainen opiskelija tai Diakissa opiskeleva maahanmuuttajataustainen sh-opiskelija.OSAO:n Kontinkankaan yksikössä mentoriparin on muodostunut siten, että mentoroitava on ollut ensimmäisen vuoden maahanmuuttajataustainen tai romanitaustainen lähihoitajaopiskelija ja mentori on ollut toisen vuoden lähihoitajaopiskelija. Mentorina on toiminut myös Oulun AMK:n sosionomiopiskelija.
Mentorit ovat osallistuneet hankkeessa mukana olevien SDO:n opettajien järjestämiin työpajoihin tukioppilaan roolissa. Työpajojen lisäksi mentoriparit ovat tavanneet toisiansa koulupäivän jälkeen omien aikataulujen mukaisesti. Opiskelun tukemista on tapahtunut myös sähköpostin ja Facebookin välityksellä.Mentoriparit ovat kokoontuneet hankkeen aikana kaksi kertaa yhteiseen keilailutapahtumaan. Lisäksi on järjestetty nyyttärit.


