Kokonaan uuden lajin luominen Taitaja-kilpailuun tapahtui Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK), Tampereen seudun ammattiopisto Tredun sekä yritysyhteistyön ja NOPSA-hankkeen toimesta. Ammattiopiston ja ammattikorkeakoulun yhteistyönä toteutettavaksi näytöslajiksi valittiin Konepajatekniikka. NOPSA-hankkeen puitteissa toiminta kohdistui sujuvan siirtymän mallin kehittämiseen, itse kilpailutapahtuma järjestettiin muulla rahoituksella. Pirkanmaan NOPSA-tiimillä (TAMK & Tredu) sekä NOPSA-hankkeen koordinaattorilla Hämeen ammattikorkeakoululla (HAMK) tavoitteena oli Taitaja-toimintamallin kehittäminen edistämään ja nopeuttamaan ammatillisen 2. asteen opiskelijoiden sujuvaa siirtymistä ammattiopistoista ammattikorkeakouluihin sekä edesauttaa osaamisen tunnistamista. Lisäksi tavoitteena oli kone- ja tuotantotekniikan alan vetovoimaisuuden parantaminen. Toimintamallia pilotoitiin Taitaja2018-tapahtumassa Tampereella ”N2 Konepajatekniikka” -näytöslajina, jossa ei ollut semifinaalia. Kilpailu oli AO-AMK-joukkuekilpailu, joka oli ensimmäistä kertaa Taitaja-kisoissa ja kilpailu toteutettiin näytöslajina ja kutsukilpailuna. Kilpailujoukkueita osallistui yhteensä neljä AO-AMK-joukkuetta. Joukkueiden jäsenten ikäraja nostettiin 32 vuoteen.
Suunnitteluvaiheessa Tredu ja TAMK tekivät tiivistä yhteistyötä sekä mukana yhteistyössä olivat myös kilpailua tukemaan tulleet yritykset. Ennakkotehtävää ja kilpailutehtävää suunnittelivat Tredu, TAMK ja yhteisyritykset yhdessä. Tehtävä sisälsi kappaleiden siirtämiseen tarkoitetun robottitarttujan suunnittelun ja 3D-valmistuksen sekä kokoonpanotaulun suunnittelun ja valmistuksen. Ennakkotehtävänä on suunnitella ja mallintaa kokonaisuus, jonka lähtötiedot ovat erilaiset kuin lopullisen kilpailutehtävän. Kilpailutehtävässä oli tarkoituksena hyödyntää robottia laaja-alaisesti eli suorittaa kokoonpano robotin avulla. Tehtävä käsitti mallintamista, 3D-tulostusta, perinteisiä konepajatyövaiheita, robotin ohjelmointia ja arviointia. Jatkuu kohdassa "Lisätietoja".


