Toimintamallissa on kuvattu koulutustutustumisen ja tutkinnon osan suorittamisen vaiheet opiskelijan siirtymätilanteessa. Toimintamalli perustuu henkilökohtaistamisen periaatteelle, lähtee opiskelijan tarpeesta ja pyrkii ratkaisemaan yksilön ammatinvalintaan liittyvän solmun. Tällä hetkellä toimintamallia on käytetty siirtymätilanteissa olevien opiskelijoiden kanssa, mutta malli soveltuu myös opiskelijan työllistymisen edistämiseen ja tutkinnon laajentamiseen. Toimintamallin tarkoituksena on edistää läpäisyä, ehkäistä keskeyttämistä ja eroamista sekä nopeuttaa opiskelijan siirtymistä työelämään.
Toimintamalli sopii kaikille opiskelijoille paikkakunnasta, alasta, koulutusmuodosta, iästä, sukupuolesta ja taustasta riippumatta, ja on siten vietävissä, minkä tahansa koulutuksen järjestäjän käytänteeksi. Toimintamallista on mahdollista suorittaa vain osan polkua, ja siirtymän uuteen tutkintoon voi toteuttaa myös ilman tutkinnon osan suorittamista.
Toimintamallissa opiskelija, nykyisen alan yhteistyötaho ja vastaanottavan alan yhteistyötaho sopivat koulutustutustumisesta tai -tutustumisista, jotka voivat olla kestoltaan päiviä, viikkoja tai kuukausia. Koulutustutustumisen aikana opiskelijan opintojen on tarkoitus edetä, ja toimintamalli sisältää mahdollisuuden tutkinnon osan suorittamiseen toiselta alalta. Mallissa on siirtyvän opiskelijan tukena käytetty tutor- tai mentor-opiskelijaa, mikä mahdollistaa yös tutor- tai mentor-opiskelijan sosiaalisen ja ammatillisen osaamisen kehittymisen (oppimispyramidi). Toimintamalli sallii koulutustutustumisen myös työelämäympäristössä ja on hyödynnettävissä myös TE-palveluiden ja KELAn kanssa toteutettavissa koulutuskokeiluissa.
Siirtymätilanteessa olevan opiskelijan tukena on ollut siirtymäohjaaja koko prosessin ajan.


