Valmentavan opettajuuden valmennusmallin tavoitteena on kehittää oppilaitoksen toimintakulttuuria kohti osallistavuutta, yhteisöllisyyttä ja tiimioppimista. Keskeistä toimintamallin kehittämisessä on ollut opettajan ohjauksellisen ja valmentavan otteen lisääminen, luokan/ryhmän yhteisöllisyyden ja yhteisvastuullisuuden edistäminen sekä nuoren identiteetin ja kasvun tukeminen. Keskeistä toimintamallissa on koko työyhteisön opettajien ohjauksellisen ja valmentavan otteen kehittyminen ja yhteisten osallistavien toimintamallien kehittäminen, jotka tukevat ja edistävät luokan/ryhmän yhteisöllisyyttä ja yhteisvastuullisuutta.
Vuoden kestävä valmennus alkaa nykytilan kartoituksella, jossa yhteistyössä valmentajien ja työyhteisön esimiesten kanssa suunnitellaan valmennuksen aikataulu, käytettävissä olevat resurssit ja kokonaistavoiteet. Valmennus pohjautuu yksilön ja organisaation tiimioppimiseen. Valmennus alkaa ja päättyy intensiiviseen vuorokauden mittaseen kertaan. Näiden välissä on kolme - neljä (3-4) yhden työpäivän mittaista valmennuskertaa. Jokaisen kerran toiminta suunnitellaan prosessin etenemistilanteen mukaan. Valmennuskerrat toteutetaan erilaisia valmentajan työkaluja hyödyntäen ja valmennuskertojen välillä opettajat vievät niitä käytäntöön. Kokemuksia jaetaan ja kehitetään yhdessä opiskelijoiden kanssa. Valmennuskertojen rinnalla toteutetaan ns. solutoimintaa, jossa mukana on myös ns. kokemusasiantuntijoita ts. tiimioppimisen mallissa jo opiskelevia opiskelijoita.


