Käyttötarkoitus: Yeesi-pisteellä lisätään toiminnallisuuden kautta yhteisöllisyyttä ja viihtyvyyttä. Yeesi-piste perustetaan paikkaan missä nuoret jo valmiiksi hengailevat. Yeesi-pisteen voi toteuttaa kouluissa, nuorisotaloissa, kauppakeskuksissa, nuorten ryhmissä – ihan missä vain! Yeesi-pistettä on toteutettu koulujen välitunneilla sekä hyvinvointiviikoilla, ja se on tuonut vaihtelua kouluarkeen sekä mukavaa yhdessäoloa, fiilistä ja erilaista välituntitoimintaa.
Pisteellä on tuoleja ja sohvia ja se on tuunattu värikkääksi. Nuoret osallistetaan Yeesi-pisteen sisällön suunnitteluun ja toteutukseen niin, että pisteellä toteutuu nuorilta nuorille -toimintaperiaate. Tarkoituksena on, että nuoret tuottavat toiminnallisen sisällön itse ja sisältö on heidän toiveiden ja mielenkiinnon kohteiden mukainen. Nuoret itse tietävät parhaiten mitä heidän ympäristönsä kaipaa ja Yeesi-piste voi olla työväline sen toteuttamiseksi. Sisällön suunnitteluun on käytössä ”Yeesi-pisteen suunnittelurunko”. Mahdollisuuksien mukaan nuoret voidaan sitouttaa toiminnan itsenäiseen jatkamiseen.
Yeesi-piste voi toimia myös keinona tuoda mielenterveys osaksi nuorten arkea. Nuorten kiinnostuksen mukaan Yeesi-pisteellä voi toteuttaa mielenterveystaitoja vahvistavia toiminnallisia harjoituksia. Yhteisöllisyyden ja viihtyvyyden lisääminen myös edistää ja tukee nuorten mielenterveyttä.
Yeesi-pisteen suunnittelurunko
Yeesi-pisteen kyltti (tulostettava)
Esimerkkinä pisteellä käytettävistä harjoituksista (Mielenterveyden käsi): voidaan havainnollistaa nuorelle, mistä asioista mielenterveys koostuu ja miten itse voi vaikuttaa mielenterveyteensä päivittäisillä valinnoillaan.


