Opit työssä -hankkeessa laadittiin osaamisen tunnistamista varten ammatillisten opettajien ja työpajojen/säätiöiden yhteistyönä osaamiskarttoja. Osaamiskarttojen tarkoituksena on sanoittaa opiskelijalle ja työvalmentajille työpajalla, työpaikalla, säätiöllä tai työssäoppimisessa kertyvää osaamista suhteessa ammatillisten tutkintojen tutkinnon perusteisiin.
Kun osaaminen tuodaan esiin osaamiskarttojen avulla, voidaan esimerkiksi työpajalla tapahtuva oppiminen osoittaa osaksi ammatillisia opintoja. Tällöin työpajalta ammatillisiin opintoihin siirtyminen tapahtuu sujuvammin, kun voidaan tunnistaa opiskelijan aiemmin hankittu osaaminen osaksi tutkintoa. Osaamiskartat madaltaa työvalmentajalle kynnystä sanoittaa opiskelijan osaamista ja samalla nostaa opiskelijan itsetuntoa, kun hän hahmottaa miten erilaista alaan liittyvää osaamista hänelle työpajatoiminnan aikana jo kertyy. Ammatilliselle opettajalle osaamiskartat toimivat vakuutena ja osoituksena siitä, miten ja millaista eri tutkinnonosiin liittyvää osaamista opiskelijalle on kertynyt.
Tunnistetut oppimisympäristöraportit:
Rannikkopajat: Keittiöpaja, Kädentaitopaja, Työpalvelu Karhula, Puutyöpaja, Kahvila Kalaranta, Työpalvelu Kotka, Talkkaripaja, Kodinpaja, Rajapaja
Sotek-säätiö: Goodwill –kierrätysmyymälät, Nelonen ja Femma, Linnoitus, Hamina
Parik-säätiö: Parik Ekomaa Kahvio Q, Parik Aktive kahvio, Parik Ekomaa kierrätyskeskus, Parik Kunnossapito, Parik Metal
Osaamiskarttoja, työpajojen työtehtävien ja opintojen yhteensovittamista tehty seuraavissa tutkinnoissa:
- Hotelli-, ravintola- ja catering-alan perustutkinto: 5 tutkinnon osaa
- Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto: tuotteen suunnittelun ja valmistuksen osaamisala, artesaani, 4 tutkinnon osaa
- Audiovisuaalisen viestinnän perustutkinto, 2 tutkinnon osaa
- Verhoilu- ja sisustusalan perustutkinto: 3 tutkinnon osaa
- Pintakäsittelyalan perustutkinto: 3 tutkinnon osaa
- Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto: 3 tutkinnon osaa
- Liiketalouden perustutkinto: merkonomi, 6 tutkinnon osaa
- Kiinteistöpalveluiden perustutkinto, kiinteistönhoitaja: 6 tutkinnon osaa
- Kiinteistöpalveluiden perustutkinto, toimitilahuoltaja: 2 tutkinnon osaa
- Kotityö- ja puhdistuspalvelun perustutkinto, kodinhuoltaja: 4 tutkinnon osa
- Autoalan perustutkinto: 6 tutkinnon osaa
- Luonto- ja ympäristöalan perustutkinto: 4 tutkinnon osaa
- Puualan perustutkinto: 3 tutkinnon osaa
- Kone- ja metallialan perustutkinto, levyseppähitsaaja: koko tutkinto


