Nuorisobarometri 2019: Hyvää työtä!
Vuoden 2019 Nuorisobarometrin tulokset osoittavat, että nuoret kokevat työn arvokkaaksi. Samaan aikaan työltä myös vaaditaan enemmän, palkka ei ole yhtä tärkeä kuin mahdollisuus tehdä omien arvojen mukaista työtä. Esimerkiksi vain harva ajattelee, että mikä tahansa työ kelpaa, jos siitä vain maksetaan tarpeeksi. Valtaosa luottaa siihen, että löytyy vakityötä tulevaisuudessa ja nuoret ovat vaikuttavat myös omaksuneen yrittäjähenkisyyden, valtaosa suhtautuu yrittämiseen positiivisesti. Tämän lisäksi työelämä aiheuttaa nuorissa myös huolta, kolme neljästä on sitä mieltä, että työelämä vaatii nykyisin työntekijöiltä niin paljon, että monet palavat ennenaikaisesti loppuun. Tämän lisäksi noin joka kolmas on huolissaan omasta työssä jaksamisestaan.
Osana Nuorisobarometria julkaistaan myös tutkimusartikkelista, joista Susanna Ågrenin, Iikka Pietilän ja Tiina Rättilän käsitteli erityisesti ammattiin opiskelevien työelämäasenteita. Heidän tulostensa mukaan ammattiin opiskelevat vaikuttavat olevan muita nuoria palkkatyökeskeisempiä ja suhtautuvat esimerkiksi muita kriittisemmin työttömiin ja uskovat, että menestyminen on itsestä kiinni. Tutkijoiden mukaan tämä asettaa haasteita varsinkin niissä tilanteissa, joissa työelämäsiirtyminen ei suju odotetusti – varsinkin työelämän muutoksen näkökulmasta.
Miten pidät mielenterveydestä huolta korona-aikana - nuorille!
MIELI ry kokosi Opiskelijoiden mielenterveyspäivän johdosta nuorille vinkkilistan siitä, miten he voivat pitää huolta omasta mielenterveydestään korona-kauden aikana.
SAKU ry:n Opiskeluhyvinvointia myös etänä -webinaari
SAKU ry:n Opiskeluhyvinvointia myös etänä -webinaarissa pohdittiin 28. huhtikuuta, mitä kuuluu etäopiskelijalle ja miten opiskeluhyvinvoinnin tuki on saatu toimimaan poikkeustilanteessa.Webinaarin aluksi kuultiin Savon ammattiopiston opiskelijoiden ajatuksia etäopetuksesta. Nuorisotutkimuksen professori Päivi Honkatukia kertoi poikkeustilanteen vaikutuksista nuorten hyvinvointiin, ja Mieli ry:n asiantuntijakoordinaattori Elina Marjamäki toi esille mielen hyvinvoinnin tukikeinoja. Webinaari päättyi paneelikeskusteluun, jossa ammatillisen koulutuksen opiskeluhuollon toimijat kertoivat käytännön kokemuksiaan ja hyviä toimintamalleja hyvinvoinnin tukemiseen etänä.
SAKU ry:n uutisesta löytyy koottuna webinaarissa esiin nousseita ajatuksia, ideoita ja toimintamalleja sekä myös linkki webinaarin tallenteeseen.
Helavalkeat 4.6.2020
Helavalkeat-foorumi kokoaa yhteen Ammatillisen koulutuksen hyvinvointiverkoston järjestöväkeä. Tänä keväänä Helavalkeat järjestetään torstaina 4.6.2020 klo 13.00-15.30.
Helavalkeilla järjestöille ja muille verkoston yhteistyöorganisaatioille jaetaan tietoa ajankohtaisista ammatillisen koulutuksen asioista ja edistetään järjestöjen yhteistyömahdollisuuksia.
Ilmoittautuminen 1.6. mennessä tämän linkin kautta. Ilmoittautuneille toimitetaan osallistumiseen Teams-linkki.
Zoomin alueellinen koulutus 27.5.2020
Opetushallituksen ja SAKU ry:n toteuttama Zoomi – sujuvia siirtymiä edistämässä -hankkeen kevään viimeinen alueellinen koulutus teemalla ”Uraohjaus – sujuvat siirtymät jatko-opintoihin ja työelämään” järjestetään 27.5.2020. Alueelliset koulutukset on tarkoitettu Sujuvat siirtymät -verkoston toimijoille, Zoomin koordinoimille ESR-hankkeille sekä valtionavustushanketoimijoille. Koulutustilaisuuksien asiantuntija-alustajina toimivat Sanna Penttinen Opetushallituksesta ja Leena Penttinen Jyväskylän yliopistolta. Tilaisuudet toteutetaan alustajien ja alueellisten toimijoiden kanssa yhdessä keskustellen etäyhteyden mahdollistamilla tavoilla.
Rovaniemen alueelliseksi koulutukseksi tarkoitettuun tilaisuuteen on ilmoittautumisaikaa vielä 14.5.2020 asti.
CONNEXT for inclusion -hankkeen pelit hyvinvoinnin tukena
CONNEXT for inclusion -hanke on juuri julkaissut 5 kepeää pikapeliä, joiden tehtäviä on muokattu erityisesti nuorille toteutettaviksi yksin ja eristyksessä. Teemoina ovat hyvinvointi poikkeusoloissa, luontoliikunta ja omat voimavarat. Yksi peleistä on selkokielinen ja yksi englanninkielinen. CONNEXT-pelejä voi kuka vain pelata maksutta kännykkää hyödyntäen Seppo.io-alustalla. Pelit ovat myös ladattavissa yleisestä pelikirjastosta ohjaajille käyttöön, joilla Seppo-lisenssi jo on.
Hyvinvoinnin vuosikello 1-6/2021
Hyvinvoinnin vuosikellosta on nyt saatavilla ensi kevään (1-6/2021) versio. Sähköiseen vuosikellotyökaluun on koottu valtakunnallisia tapahtumia ja teemapäiviä sekä erilaisia ideoita, joita koulutuksen järjestäjä voi sisällyttää osaksi omaa vuosikelloa. Vuosikellopohjan tarkoituksena on toimia tukena hyvinvoinnin suunnittelutyössä. Vuosikello on saatavilla myös ruotsiksi.
ALLYOUTH-hankkeen kyselytutkimus
Kuukauden nosto
SOPU-hankkeessa (ESR) on luotu malli hakijan portaista jatkuvan haun tueksi. Hakijan portaissa on haluttu nostaa esille hakeutumisvaiheen ohjaus oikean koulutuksen löytämiseksi. Portaiden yläpuoli kuvaa hakeutumisen vaiheita hakijan ja portaiden alapuoli organisaation näkökulmasta tiedonhaun, hakeutumisen, opiskelijavalinnan ja opintojen aloittamisen vaiheissa.
Tämä hyvä käytäntö on kerätty osana ZOOMI - sujuvia siirtymiä edistämässä -hanketta (ESR).
- - - - - - - - -
Tiedotteita ja uutisvinkkejä Uutisarkkiin voi lähettää osoitteella: toimitus@arjenarkki.fi.
Seuraava Uutisarkki julkaistaan kesäkuun toisella viikolla.
- - - - - - - - -