Arjen arkki on tänä vuonna kulkenut monia reittejä ja pysähtynyt monessa ammatillisen koulutuksen satamassa. Olemme lastanneet ja jakaneet julkaisuja, käytäntöjä ja toimintamalleja, joilla edistetään niin opiskelu kuin työhyvinvointia ammatillisessa koulutuksessa. Matkalla olemme kohdanneet paljon ihmisiä ja kuulleet monia tarinoita. Yksi tarinoista sopii erinomaisesti niin hyvinvoivan oppimisympäristön teeseihin kuin lähestyvään Jouluun.
Muuan turkulainen kirkonmies tapaa aina Joulun alla käydä vierailulla pitkäaikaisen tuttavan, yksinäisen, pienikokoisen ikääntyneen miehen luona. Vanhaa pientä miestä pidetään erakkona, ainakin syrjään vetäytyvänä. Jälleen Joulun lähestyessä kirkonmies koputti ystävänsä ovelle. Ovikelloa soittavalle mies ei ovea avannut - eihän sitä tiennyt, kuka siellä olisi. Ventovieras ihminen todennäköisesti. Koputtajalle mies aina avasi - niin nytkin.
Joulukuisen illan hämyssä miehet vaihtoivat kuulumisia ja kääntyipä keskustelu lähestyvään Jouluun. Kirkonmies kyseli ystävältään tämän suunnitelmia, johon pieni mies totesi viettävänsä sen kotonaan. "Et ole sukulaisiin ajatellut lähteä?" kyseli kirkonmies. "No en nyt tokikaan, tuntisin vain olevani vaivaksi ja taakaksi, kun en muutenkaan sukulaisten luona juuri vieraile." Vastasi pieni mies. "No miten nuo yksinäisten ihmisten Joulutilaisuudet, joita kaupungissa järjestetään? Niissähän olisi Jouluateria tarjolla ja ihmisiä seurana." Ehdotti kirkonmies sosiaalista virikettä ajatellen. Pieni mies katsoi kummeksuen kirkonmiestä; "No enhän minä nyt semmoisiin tilaisuuksiin. Ihan ventovieraiden ihmisten keskelle."
Kirkonmies yritti varovasti tarjota myös hengellistä näkökulmaa; "Kai nyt kirkkoon kuitenkin voisit lähteä. Siellä olisi ihmisiä ja tilaa myös omalle hiljentymiselle." Taas tuo pieni mies katsoi kirkonmiestä suoraan silmiin, nyt ymmärrystä katseessaan, mutta puisteli päätään. "Ihan samalla tavalla siellä olisin vieraiden ihmisten keskellä, ei se minulle sovi."
Kirkonmies nyökytteli ja päätti luovuttaa. "Sinua se ei tuo Joulu juuri näytä koskettavan, eikä elämääsi hetkauttavan." Pieni mies katsoi nyt kirkonmiestä silmät ymmyrkäisinä hämmästyksestä, suoristi selkäänsä, ja katseen kääntyessä kohti ikkunaa, hän sanoi hiljaisella rauhallisella äänellä; "Kyllähän Joulu on aina Joulu. Sillon minä sytytän kynttilän ikkunalle, kuten kaikki tässä ja naapuritalossa Joulua viettävät tekevät. Se on meidän yhteinen tapa."
Ihmisen onnellisuus, hetkestä nauttiminen ja yhteisöön kuuluminen eivät vaadi suurten joukkojen kokoontumista tai erityisiä kulisseja. Yksinkin voi pienten rituaalien myötä tuntea kuuluvansa samalla tavalla ajattelevien yhteisöön. Arkkipiispa Kari Mäkiseltä kuultu ja hänen luvallaan julkaistu kertomus pienen miehen pienestä Joulusta on muistutus siitä, että vain ymmärtämällä toista ihmistä voimme aidosti auttaa. Kertomus muistuttaa myös, miten dialogin avulla voimme oppia ymmärtämään ja arvostamaan ihmisiä heidän omista lähtökohdistaan. Sitä on aito kohtaaminen.
Rauhallista Joulua
Arjen arkki -tiimi
Susanna & VeeVee
- - - - - - - - - - - - - - - -
Aikaisemmat Jolutarinat
