Läpäisyn tehostamisen ohjelmassa 17 hanketta
Keväällä käynnistyneeseen läpäisyn tehostamisen ohjelmaan on hyväksytty 17 hanketta, jotka käynnistyvät kuluvan syksyn aikana. Hankerahoitusta myönnettiin vain verkostomaisille hankkeille ja mukana onkin yhteensä 43 toisen asteen ammatillisen koulutuksen järjestäjää.
Verkostojen koko vaihtelee 3 – 8 yhteistyökumppanin välillä. Suosituimmat painopisteet liittyvät opinto-ohjaukseen ja opiskelijahuoltoon ja uusiin pedagogisiin ratkaisuihin sekä jokin muu ratkaisu- tai toimintamalleihin.
Avustusta saavien hankkeiden sisällöt ja teemat vaihtelevat laajasti. Osassa hankkeista keskittytään alueelliseen kehittämiseen ja ratkaisumallien löytämiseen. Laajimmissa hankkeissa kehitetään valtakunnallisia toimintamalleja ja menetelmiä. Näissä ankkeissa on usein yhteistyökumppaneina ammatillisia opettajakorkeakouluja ja tutkimukseen erikoistuneita tahoja.
Lisätietoa ja hyväksyttyjen hankkeiden tiivistelmät löytyvät OPH:n sivuilta.
Hyvinvointiverkosto mukana SOTERKOssa.
SOTERKO on sosiaali- ja terveysministeriön (STM) hallinnonalan tutkimusyhteenliittymä, joka aloitti toimintansa talvella 2011. Siinä ovat yhteistyökumppaneina Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL), Työterveyslaitos (TTL) ja Säteilyturvakeskus (STUK).
SOTERKO edistää yhteistyölaitosten tutkimus- ja kehittämistoiminnan laatua ja tehokkuutta rakentamalla toimijoiden välillä yhteistyötä. Keinoina ovat asiantuntijaverkostot, tutkimus- ja kehittämisohjelmat sekä yhteistyö yksittäisissä hankkeissa tai muissa toiminnoissa.
SOTERKO-yhteenliittymällä on kuusi tutkimus- ja kehittämisohjelmaa, joista "Nuorten aikuisten terveys- ja hyvinvointierojen sekä työhön osallistumisen erojen kaventaminen" -ohjelman tehtävänä on edistää nuorten hyvinvointia, integraatiota työelämään ja ehkäistä nuorten syrjäytymistä. Ohjelmassa toteutetaan asiantuntijayhteistyötä, tutkimus- ja kehittämishankkeita, yhteisiä seminaareja sekä keskustelun avauksia, joiden tavoitteena on:
- edistää nuorten koulutuksesta työelämään pääsemistä
- edistää nuorten työntekijöiden työhön sosialisaatiota, työuraa, terveyttä ja muuta hyvinvointia
- ehkäistä nuorten aikuisten syrjäytymistä työmarkkinoilta
- luoda edellytyksiä haavoittuvassa asemassa olevien nuorten aikuisten pärjäämiselle ja integroitumiselle yhteiskuntaan.
TTL:n koordinoimassa ohjelmassa SAKU ry edustaa ammatillisen koulutuksen hyvinvointiverkoston järjestöjä. Toimintaan osallistuvat lisäksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Eläketurvakeskus, Kansaneläkelaitos, Nuorisotutkimusverkosto, Raha-automaattiyhdistys, Valtion taloudellinen tutkimuskeskus sekä Helsingin, Jyväskylän, Tampereen ja Turun yliopistot.
Lisätietoa Soterkosta löytyy THL:n sivuilta.
TTL:n koulutuksia voi tilata järjestöille ja kuntayhtymiin
Hyvinvointiverkoston tapahtumakalenteriin on linkitetty useita Työterveyslaitoksen koulutuksia työkyvyn hallintaan ja työhyvinvointiin liittyen. Samojen aihepiirien koulutuksia voi tilata myös tilauskoulutuksina omalle työpaikalle, jolloin koulutuksissa voidaan huomioida oman alan ja työyhteisön erityiskysymyksiä. Koko TTL:n koulutustarjonta löytyy osoitteesta: www.ttl.fi/koulutus (koulutuskalenteri).
Julkaisu-uutuus; VARPU-opas
VARPU-opas on laadittu varhaiseen puuttumiseen huolta herättävissä tilanteissa. Oppaan tarkoituksena on antaa toisen asteen toimijoille konkreettinen työväline oman työn tueksi ja sovittujen yhteisten toimintatapojen mieleen palauttamiseksi.
Oppaan verkkojulkaisun voi ladata pdf-tiedostona hyvinvointiverkoston materiaalipankin verkkojulkaisujen kansiosta.
Marraskuun tapahtumia
Alueelliset asuntolaohjaajapäivät
Alueellisilla asuntolaohjaajapäivillä on ohjelmassa kolleegojen kohtaaminen, hyvien käytäntöjen levittäminen ja keväällä tehdyn asuntolakyselyn tulosten esittely. Alueelliset päivät järjestetään Kokkolassa 2.11. Oulussa 3.11. Muuruvedellä 8.11.
Aikaisemmin ilmoitettujen tilaisuuksien lisäksi järjetään Saarijärvellä 8. - 9.12. tilaisuus, jonka ensimmäisen päivän sisältö on sama kuin muissa alueellisissa tilaisuuksissa, mutta toisena päivänä keskitytään luonnonvara-alan asuntolatoiminnan erityiskysymyksiin.
Keskustelutilaisuus nuorten hyvinvoinnin turvaverkosta 15.11.
Sosiaali- ja terveysjärjestöjen, nuorisojärjestöjen, ministeriöiden sekä Raha-automaattiyhdistyksen toimijoiden keskustelutilaisuus eri toimijoiden ajatuksien kartoittamiseksi maan hallituksen kärkihankkeiden toteutuksen pohjaksi. Tilaisuus järjestetään OKM:n Jukola-salissa (Meritullinkatu 1, Helsinki). Ilmoittautuminen 9.11. mennessä.
Ammatillisen koulutuksen hyvinvointipäivät 23. - 24.11.
Vuoden 2011 hyvinvointipäivillä esitellään hyvinvoivan oppimisympäristön malli ja käsitellään hyvinvointityötä erilaisista näkökulmista. Ensimmäisenä päivänä asioita käsitellään kahdessa eri seminaarissa ja toisena päivänä teemakohtaisissa opintopiireissä. Osallistujat voivat valita opintopiirien sisällöistä eniten kiinnostavia ja itselle tärkeitä teemoja. Ilmoittautumisaikaa on jatkettu 9.11. asti.
Oppilas- ja opiskelijahuollon kansallisest kehittämispäivät 30.11. - 1.12.
Päivien kutsu, ohjelma ja ilmoittautumislomake löytyvät OPH:n koulutuskalenterista.
Lisää tapahtumia hyvinvointiverkoston tapahtumakalenterissa ja verkoston facebook-sivujen seinällä.
Hymy ja ystävällinen sana päivässä tuovat valoa kaamokseen. Sytytäthän joka päivä oman valosi, muistuttavat
ammatillisen koulutuksen hyvinvointiverkoston koordinaattorit
VeeVee & Pasi
www.alpo.fi


