Etäkäytäntöjä Hyvinvoivaan amikseen
Tänä aikana on mietitty, miten etäyhteisöllisyyttä voidaan rakentaa. Mitä hyviä käytäntöjä on olemassa? SAKU ry:n Hyvinvoinnin kehittämisryhmä pohti asiaa ja tässä muutamia käytäntöjä. Pidetään verkkotapaamisissa kamerat auki, se lisää meidän kaikkien hyvinvointia. Hymyillään, nyökytellään ja ollaan ihmisiä toisillemme, jolloin omalla esimerkillä annetaan opiskelijoille tai muille kollegoille mahdollisuus olla läsnä. Tapaamisten alussa kerrotaan viikon onnistumiset tai lopuksi kiitollisuuskierros. Säännölliset yhteiset team tapaamiset, vaikka aamun aloitus tai viikkopalaveri yhteisen kahvikupin äärellä. Nyt siirtymät teamsista ja aiheesta toiseen tapahtuvat sekunneissa. Pidä välitunti tapaamisten välillä. Se on omaa aikaa sulkea edelliset aiheet, latautua seuraaviin ja elpyä. Muista pitää myös palaverirauhoitettu tunti päivittäin.
Otetaan aikaa myös epäviralliselle höpötykselle. SAKU:ssa keskiviikkoisin laitetaan napit korvaan ja lähdetään lenkille, höpötellään työkavereille teamsin välityksellä epävirallisia ja joskus työasioitakin. Epäviralliset teematapaamiset työyhteisössä voivat olla myös hattupäivä tai yöpukukohtaaminen. Tavataan rajoituksia noudattaen liikkumisen merkeissä ulkona.
SAKU:n kevät tarjoaa
Puhu hyvää -myös netissä - SAKU ry:n virtuaalikahvila 4.5. opiskelijoille
Toukokuussa SAKU ry järjestää opiskelijoille kolmannen virtuaalikahvilan. Puhu hyvää -myös netissä virtuaalikahvilassa puhutaan somearjesta ja digitunnetaidoista. Virtuaalikahvilaan voi osallistua ryhmänä luokassa tai itsenäisesti etäopinnoissa. Seuraava virtuaalikahvila avautuu tiistaina 4.5. klo 9:30-11:00.
Lue lisää virtuaalikahvilasta SAKU ry:n sivuilta
Liikkuva amis -verkoston kohtaaminen 5.5.
Kohtaamisen tavoitteena on jakaa hyviä kokemuksia ja käytäntöjä liikkeen lisäämisestä oppilaitoksissa ja etätyöskentelyssä. Verkostotapaamiseen on kutsuttu kaikki SAKU ry:n Liikkuva amis -kehittämispolulla nyt tai aiempien lukuvuosien aikana olleet sekä muut Liikkuva amis -toiminnasta kiinnostuneet. Tule jakamaan omat isot ja pienet ideat sekä kuulemaan muiden kehittämiä käytäntöjä. Ilmoittaudu 26.4. mennessä.
Lue lisää Liikkuva amis -verkkotapaamisesta
Työkykypassin päivittelypäivät 11.5.
Tervetuloa mukaan ammattiosaajan työkykypassin parissa työskentelevät kuulemaan kuulumisia ja vaihtamaan ajatuksia ja ideoita työkykypassin käyttöönotosta ja käytöstä. Päivän aikana tutustutaan työkykypassin uudistuksiin. Jokainen osallistuja tuo tullessaan käyttökokemuksia, ideoita ja ajatuksia työkykypassin käytöstä. Ilmoittaudu 7.5. mennessä.
Lue lisää Ammattiosaajan työkykypassin päivittelypäivistä
Helavalkeat 9.6.2021
Helavalkeat -kohtaaminen on tarkoitettu ammatillisten oppilaitosten kanssa yhteistyötä tekeville tahoille. Vuoden 2021 verkkokohtaamisessa kuullaan ammatillisen koulutuksen kuulumisia sekä mietitään yhdessä tapoja tukea opiskelijoiden hyvinvointia.
Lue lisää Helavalkeat-kohtaamisesta
Asuntolaohjaajat kohtaavat valtakunnallisessa verkkotapahtumassa
Asuntola oppimisympäristönä - Asumisen ohjauksen iltapäivä järjestetään 10.6.2021. Perinteiset, vuosittain järjestetyt asuntolaohjauksen päivät toteutetaan tänä vuonna verkossa. Aamupäivällä asuntolaohjaajilla on mahdollisuus verkostoitua keskenään. Iltapäivän ohjelmassa on asiaa asuntolapedagogiikasta, tutkittua tietoa opiskelijoiden asumisesta sekä ajankohtaisia kuulumisia. Mukaan kutsutaan myös asuntoloiden johtamisesta vastaavia, sillä yhtenä keskustelujen aiheena on asuntolan johtaminen. Asuntoloiden väki haastetaan tekemään videoklippejä asumisen ihmemaasta. Tulemme näkemään asuntoloiden, asumisen ja asujien lyhyitä esittelyjä ympäri maata. Lue lisää verkkotapahtumasta Asuntolaohjaajat.net-sivuilta
Tilaisuus on osa SAKU ry:n ja Opetushallituksen asumisen ohjauksen tapaamissarjaa, joka huipentuu Kohtaamisia-tapahtumaan Kiipulan ammattiopistolla kesäkuussa 2022.
Kuukauden nosto
VarmaStartti toimii nuoren tukena kohti koulutusta ja työtä. Sen avulla vahvistetaan nuoren pääsyedellytyksiä kohti koulutusta ja tuetaan etenemistä omalla opintopolulla. Mallissa korostuu yksilön tarpeeseen räätälöitävä kokonaisvaltainen tuki, ketterä ja oikea-aikainen apu sekä yhteisöllinen osallisuus ja välittäminen.
Lue lisää Hyvinvoiva amiksen menetelmäpankista
Tämä malli on kerätty osana ZOOMI - sujuvia siirtymiä edistämässä -hanketta (ESR).
Zoomin koulutuspäivä 26.5.
Kohtaamiset sujuvissa siirtymissä 26.5. Zoomin koulutuspäivä klo 9:00-15:30. Tilaisuuden asiantuntija-alustajina toimivat yli-insinööri Inga Sihvo Opetushallituksesta, sosiologi Jukka Vehviläinen Dialoog-tutkimuspalveluista ja yliopistonlehtori Anne-Mari Souto Itä-Suomen yliopistosta. Koulutus on tarkoitettu Sujuvat siirtymät -verkoston toimijoille, Zoomin koordinoimille ESR-hankkeille, valtionavustushanketoimijoille sekä teemasta kiinnostuneille sidosryhmille. Ilmoittaudu 17.5.2021 mennessä.
Lue lisää koulutuspäivästä OPH:n sivuilta




