Rakenneuudistuksia koskevat lakiluonnokset lausuntokierrokselle
Lukion, ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen sekä vapaan sivistystyön järjestäjäverkkoa ja järjestämislupia sekä lukion ja ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen rahoitusjärjestelmän uudistamista koskevat lakiluonnokset on lähetetty lausuntokierrokselle.
Alueelliset kehittämissuunnitelmat
Opetushallitus järjestää syksyn aikana sarjan aluetilaisuuksia ammatillisen koulutuksen järjestäjille. Tilaisuuksien tavoitteena on pohtia yhdessä kehittämiskohteita alueellisten kehittämissuunnitelmien laadintaa varten.
OPI-kuntoutus
Kela, Opetushallitus ja THL ovat kehittäneet masennuksesta tai ahdistuksesta kärsiville opiskelijoille tarkoitetun kuntoutusmallin, joka auttaa nuorta eteenpäin opinnoissa. KELA etsii syksyn aikana uusia kuntoutusmallin käyttöönottajia. THL:n tekemän arviointitutkimuksen mukaan kuntoutuksen ja opiskelujen yhteensaattaminen onnistui hyvin. Ryhmässä saatu vertaistuki koettiin kuntoutuksen tärkeimmäksi anniksi. Myös nuorten masennusoireet vähenivät. Samalla kohentuivat elämänlaatu, itse arvioitu terveydentila sekä opiskelukyky. Nuoret kokivat, että olisivat kuitenkin tarvinneet kuntoutusta jo varhaisemmassa vaiheessa.
Lisätietoa OPI-kuntoutusmallista:
Pieni Päätös Päivässä
Pienet päätökset saavat aikaan suurimmat muutokset. Kuuden terveysalan järjestön yhteinen sivusto kannustaa, ohjaa ja tukee tekemään sellaisia omaan hyvinvointiin vaikuttavia päätöksiä ja tekoja, jotka tarjoavat välittömän onnistumisen tunteen ja vaikuttavat pikku hiljaa myös pysyvämpiin muutoksiin. Tähtäimessäsi voi toki olla suuriakin asioita. On kuitenkin helpompi aloittaa kuntoilu lyhyistä lenkeistä kuin maratonista, stressin vähentäminen hieman pidemmistä yöunista tai parisuhteen korjaaminen päivittäisistä halauksista.
Nuorten ideat elämään
Anna nuorten ideoille ja ajatuksille tilaa hyödyntämällä Nuorten oma kehittämisesitys -työpajamallia. Materiaali tarjoaa helpon ja toimivan tavan osallistaa ja kuulla nuoria heihin liittyvissä asioissa kuten kerhojen, retkien ja nuorisotalojen toiminnan suunnittelussa. Nuorille työpajatyöskentely tarjoaa kokemuksen vaikuttamisesta, yhdessä toimimisesta ja yhteisen näkemyksen etsimisestä.
Työpajakokonaisuus on helppo järjestää ja se on sovellettavissa tukemaan vapaa-ajalla tapahtuvan harrastustoimintaa. Työpaja sopii monenlaisille ryhmille sekä erilaisiin tilanteisiin, tavoitteisiin ja teemoihin kuten sisällönsuunnittelu- ja kehittämistyöhön. Työpajaa on käytetty muun muassa Nuorten Akatemian koordinoimassa NOT-hankkeessa. NOT on ammattikouluille suunnattu palvelumalli, jossa nuoret kehittävät keinoja nuorten oman toiminnan synnyttämiseksi.
Ammattilaisen viikset -kampanja
Ammattilaisen viikset -kampanja kestää kuusi viikkoa ja on ensimmäinen osio yhteensä neljän kampanjajakson kokonaisuudesta.
Asuntolatoiminnan käsikirja
Nuorista Suomessa 2014
Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry on koonnut tilastokatsauksen Suomessa asuvista nuorista ja heidän elämäntilanteestaan. Kuudetta kertaa julkaistava Nuorista Suomessa -tilastokoosteen mukaan enemmistö nuorista voi hyvin ja on tyytyväisiä elämäänsä - samalla kuitenkin pahoinvointi ja ongelmat kasautuvat. Esimerkiksi liikunnallisen aktiivisuuden ja harrastuneisuuden kohdalla perheen taloudellinen tilanne heijastuu nuoren mahdollisuuksiin. Tilastokoosteen mukaan myöskään nuorisotakuu ei ole saavuttanut tavoitteitaan. Allianssin peräänkuuluttaa sitä, että merkit nuorten pahoinvoinnista ja talouden vaikutuksista nuoriin on otettava vakavasti.
Ihannetyöntekijä
Suomalainen ihannetyöntekijä on kokenut huiman murroksen. Vielä sotien jälkeen palkkatyöntekijän prototyyppi oli ruumiillista työtä kestävä ammattimies. Tämän päivän työmarkkinoilla etsitään ”hyviä tyyppejä”. Ammattitaidon lisäksi vaaditaan joustavuutta ja tiimityötaitoja. Uutuuskirja Suomalainen työntekijyys 1945–2013 auttaa ymmärtämään, kuinka nykypäivän ihannetyöntekijäksi kehkeytyi henkisesti notkea ja sosiaalisesti taitava, tuottava, väsymätön ja stressinsietokykyinen moniosaaja.
Kirjoittajat ovat työelämän, työpsykologian ja historian tutkijoita Työterveyslaitoksella. He ovat tutkineet useita vuosia suomalaisen työntekijyyden muutosta Suomen Akatemian ja Työterveyslaitoksen tutkimushankkeissa. Teoksen lukijalta ei vaadita yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen erityisosaamista. Kirjan tekijät avaavat keskustelun työntekijänä olemisen ajallisesta ja paikallisesta luonteesta kaikille työelämästä kiinnostuneille.
Virikkeitä valtakunnallisista tapahtumista
Oppilas- ja opiskelijahuollosta kohti uutta opiskeluhuoltoa 27. - 28.11.
Opetushallituksen XIV oppilas- ja opiskelijahuollon kehittämispäivillä esillä tärkeitä oppilaiden ja opiskelijoiden hyvinvointiin liittyviä kysymyksiä ja aiheeseen liittyvää tutkimustietoa sekä käytännön toimintamalleja.
VI Valtakunnalliset tupakka- ja terveyspäivät 2. - 3.12.
Teemana "Tupakaton tulevaisuus kaikille". Nuorten tupakoimattomuuden uudet keinot -työpaja (2.12.) tarjoaa kattauksen suomalaisnuorten tupakointitilanteesta sekä uusista materiaaleista ja menetelmistä nuorten tupakoimattomuuden edistämiseen. Erityisteemana on sosiaalisen markkinoinnin hyödyntäminen, jota käsitellään käytännönläheisesti, poimien esimerkkejä ammattiin opiskelevien parissa käynnissä olevista hankkeista.
Ammatillisen koulutuksen hyvinvointipäivät 3. - 4.12.
Teemana muutoksen pyörteet ja hyvinvoinnin lähteet. Päivien aikana käsitellään opiskelu- ja työhyvinvoinnin toteutumista jatkuvan muutoksen pyörteissä ja etsitään yhdessä ratkaisuja mm kysymyksiin mitä yhteisöllinen opiskeluhuolto on käytännössä ja miten uusi työkyvyn ylläpitäminen, liikunta ja terveystieto -kokonaisuus muuttaa liikunnan ja terveystiedon opetusta.
Työpaikkojen työhyvinvointiverkoston valtakunnallinen verkostopäivä 11.12.
Työterveyslaitoksen koordinoiman Työpaikkojen työhyvinvointiverkoston valtakunnallinen tapahtuma.
Lisätietoa kaikista tapahtumista Arjen arkki -tapahtumakalenterissa.
- - - - - - - - -
Arjen arkki on SAKU ry:n ylläpitämä palvelu, jonka tavoitteena on edistää opiskelu- ja työhyvinvointia ammatillisessa koulutuksessa kokoamalla ja levittämällä toimintamalleja, hyviä käytäntöjä ja julkaisuja. Verkkopalvelut muodostuvat arjenarkki.fi-sivuista, ja facebook-yhteisöstä. Uutisarkki-uutiskirje julkaistaan kerran kuussa, pääsääntöisesti kuukauden 1. viikolla. Toimintaa järjestetään ammatillisen koulutuksen hyvinvointiverkostoon kuuluvien tahojen yhteistyönä.
- - - - - - - - -


