Ammatillisen koulutuksen opiskeluhyvinvoinnin kehittämispäivät 2022 järjestetään SAKU ry:n ja koordinaatiohanke Galaksin yhteistyönä. Seminaarin ensimmäisen päivän teemana on yksinäisyydestä yhteisöllisyyteen.
Seminaarin toisen päivän tuottaa Galaksi, ja silloin perehdytään Oikeus osata -kehittämisohjelman teemoihin hyvinvointi, yhteisöllisyys, osallisuus ja turvallisuus. Seminaarin päätteeksi kuullaan hyvinvoinnin tutkijan ja ajattelijan Frank Martelan puheenvuoro.
Ohjelma
Tiistai 29.11.2022
9.00 Aamiainen ja tutustuminen hyvinvointitoriin
Hyvinvointitorilla mukana: Ehyt ry, Nuoska, Mieli ry, Suomen syöpäyhdistys ry, Smart moves,VeKe – asuntolaohjauksen vertaiskehittämisen työkalu
9.30 Avaussanat
toiminnanjohtaja Saija Sippola, SAKU ry
Ajankohtaista Opetushallituksessa
erityisasiantuntija Tiina Kärkkäinen, Opetushallitus
Oppilaitoksen opiskeluhuolto hyvinvointialueelle – Olemmeko valmiina?opiskeluhuollon koordinaattori Seija Kärki, Savon ammattiopisto
Amisvartti
Miten osallisuudella rakennetaan sosiaalisesti kestävää tulevaisuutta?
asiantuntija Ville Nieminen, Kuntaliitto
12.00 Lounas ja tutustuminen hyvinvointitoriin
13.15 Kilpailutoiminta yhteisöllisyyden rakentamisen työkaluna
SAKUstars 2022 -kilpailupäällikkö Janne Jousiaho, Keuda
14.00 Iltapäiväkahvi ja tutustuminen hyvinvointitoriin
14.30 Yksinäisyyden ja ostrakismin yhteiskunnalliset vaikutukset
kasvatuspsykologian professori, opetusneuvos Niina Junttila,
Turun ja Jyväskylän yliopistot / Opetushallitus
Amisvartti
Amisten hyvinvointihaasteet ja yhteisöllisen opiskeluhuollon merkitys
puheenjohtaja Aale Päivinen, SAKKI ry
Yhteinen keskustelu päivän teemasta
16.15 Ensimmäisen päivän seminaariosuus päättyy
19.00–22.00 Ohjelmallinen illallinen SAKUstars-esiintyjien tähdittämänä

Keskiviikko 30.11.2022
9.00 Erätauko-keskustelumenetelmä
toimitusjohtaja Laura Arikka, Erätauko-säätiö
9.30–11.45 Työpajat
Työpajoissa perehdytään Oikeus osata -kehittämisohjelman teemoihin hyvinvointi, yhteisöllisyys, osallisuus ja turvallisuus. Kunkin työpajan alustuksena kuullaan hankkeissa kehitettyjä tuloksia ja malleja.
Alustusten jälkeen käydään Erätauko-keskustelu työpajan aiheesta.
Työpajojen teemat:
1. Osallisuus
Opiskelijoiden vaikuttamismahdollisuuksien ja opiskelijakuntatoiminnan kehittäminen, tutortoiminta
2. Hyvinvointi
Liikkuva amis -toiminta ja Ammattiosaajan työkykypassi sekä muut hyvinvointia edistävät mallit
3. Yhteisöllisyys
Yhteisöllisen toimintakulttuurin vahvistaminen
4. Turvallisuus
Ammatillisen koulutuksen turvallisuuskulttuurin kehittäminen, kiusaamisen ehkäisy
5. Digipelaaminen – haitta vai hyöty?
Eväitä pelaamisesta keskustelemiseen opiskelijoiden kanssa / koulutussuunnittelija Anu Rautama, EHYT ry
Miksi pelataan? Millaisia asenteita pelaamiseen ja pelaajiin liitetään? Mitä hyötyjä pelaamisella voi saavuttaa? Mitä haittoja saattaa liiallisella pelaamisella olla; entä miten näitä haittoja voisi ehkäistä? Tule pohtimaan yhdessä teemoja ja ehkä jopa ravistelemaan omia oletuksiasi. Pajassa tarjolla käytäntöä ja faktaa sopivassa suhteessa. Samalla otat haltuun EHYTin uuden materiaalin ”Keskustele digipelaamisesta lukioissa ja amiksissa”.
Huom. Työpaja toteutetaan, mikäli ilmoittautuneita on vähintään 10.
12.00 Yhteisöllisyys ja osallisuus merkityksellisen elämän lähteenä
filosofi, hyvinvoinnin psykologian dosentti Frank Martela, Aalto-yliopisto
Päätössanat ja kiitokset
13.10 Lounas
Seminaarin kohderyhmä ja osallistumismaksut
Ammatillisen koulutuksen opiskeluhyvinvoinnin kehittämispäivät 2022 järjestetään SAKU ry:n ja koordinaatiohanke Galaksin yhteistyönä. Seminaarin toisen päivän ohjelman tarjoaa Oikeus osata -kehittämisohjelman koordinaatiohanke Galaksi. 
Seminaarin kohderyhmänä ovat SAKU ry:n jäsenyhteisöjen henkilöstö sekä Oikeus osata -kehittämisohjelman hankkeita toteuttavat organisaatiot. Seminaarin enimmäisosallistujamäärä on 120 henkilöä.
Osallistumismaksut (sisältää ohjelman ja ohjelmassa mainitut ruokailut):
• koko seminaari sisältäen illallisen: hinta 175 euroa
• koko seminaari ilman illallista: hinta 125 euroa
• osallistuminen pelkkään toiseen seminaaripäivään mahdollista Galaksi-hankeverkoston jäsenille
• ryhmäalennus: yli 10 hengen ryhmät samasta organisaatiosta saavat 10 % alennuksen seminaarihinnasta
Ilmoittautuminen ja peruutusehdot
Ilmoittaudu perjantaihin 21.10.2022 mennessä. Ilmoittaudu Ammatillisen koulutuksen opiskeluhyvinvoinnin kehittämispäiville 2022 tästä linkistä.
Ilmoittautumisen voi peruuttaa maksutta 21.10.2022 asti sähköpostitse osoitteeseen sakury@sakury.net. Sen jälkeen ilmoittautumista ei voi enää peruuttaa, mutta organisaatio voi vaihtaa osallistujan ilmoittamalla siitä sähköpostitse sakury@sakury.net.
Majoitustarjous
Seminaarin osallistujat vastaavat itse matka- ja majoituskuluistaan ja -varauksistaan. Tampere-talon vieressä sijaitsevaan Courtyard Tampere City -hotelliin on varattu seminaarin osallistujille majoituskiintiö.
Varaa huoneesi Courtyard Tampere City hotellista!
Tästä linkistä Courtyard Tampere Cityn varaussivulle.
• Huonehinnat: 139 € / yhden hengen huone ja 154 € / kahden hengen huone, sisältäen aamiaisen.
• Jokaisen tulee tehdä varaus itse yllä olevan linkin kautta. Varausvaiheessa kysytään maksukortin tietoja vahvistusta varten. On hyvä huomioida, ettei maksua veloiteta vielä varausvaiheessa.
• Varaus tulee maksaa sisäänkirjautumisen yhteydessä.
• Mikäli haluat laskuttaa majoituksesi, olethan yhteydessä myyntipalveluun viimeistään viikkoa ennen saapumistasi: sales@courtyardtamperecity.com. Laskutuksista sovitaan tapauskohtaisesti.
• Huoneen voi perua veloituksetta 24 tuntia ennen tulopäivää. Peruutuksen/muutokset voi tehdä kätevästi oman varausvahvistuksen kautta tai olemalla yhteydessä myyntipalveluun: sales@courtyardtamperecity.com
• Tarjous on voimassa 29.10.2022 asti.
Lisätiedot
- tiistain ohjelmasta: verkostokoordinaattori Maria Käkelä, puh. 0500 830 710, maria.kakela@sakury.net
- keskiviikon ohjelmasta: hankekoordinaattori Mari Korpela, puh. 041 730 8584, mari.korpela@sakury.net
- käytännön järjestelyistä: järjestösihteeri Terhi Lehmussaari, puh. 0400 865 623, terhi.lehmussaari@sakury.net
_NETTI_250px.png)


